Girls On The Wing

identtiset kaksoset jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi, vaikka äiti sitä kovasti toivoisi

Arkisto ‘road trip’ kategorialle

New Soul

By Little Skipper
Sunday, July 4th, 2010

Eilisen maisemat oli sykähdyttäviä. Oltiin mm. Monument Valleyssa Utahin ja Arizonan rajalla, siellä leffamaisemien keskellä. Kuvat kertovat kaiken oleellisen.
IMG_3125
Kuva 6
Kuva 5
Kuva 4
Kuva 2
Kuva 1

Uprising

By Kung Fu Panda
Saturday, July 3rd, 2010

Tänään todettiin jälleen kerran, että aamulla on mahdotonta tietää, mistä sitä itsensä illalla löytää. Oltiin tehty suunnitelmat mennä hieman lähemmäksi Grand Canyonia tänään, mutta jäätiinkin matkan varrelle.
IMG_2969

IMG_2991

Aamulla lähdettiin ajamaan Grand Junctionista Montroseen, ja sieltä läheiseen Black Canyonin kansallispuistoon. Oli taas niin hienot maisemat että. Black Canyonista ajettiin tunnin matka yhteen tämän reissun siisteimmistä paikoista – Ourayn pikkukylään. Löydettiin tunnelmallinen hotelli, josta saatiin varattua perhehuone :) Kannattaa käydä vilkaisemassa hotellin linkkiä, ei meinaan ole ihan mikään perusmotellikutonen! Hinta 140 dollaria yhteensä koko porukalta. Hotellin omistajan mies sattui vielä olemaan puoliksi suomalainen, joten meidät otettiin lämpimästi vastaan. Ourayn kylästä sanottua: “National Geographic named Ouray one of the 10 most beautiful places in America.” Can’t argue with that.
IMG_1970
IMG_2020

IMG_2008

Matkan varrella nähtiin myös villieläimiä. Peura! Saara oli spottauksestaan todella innoissaan, me muut ei oltu heti niin tarkkasilmäisiä. Siellä se seisoi ja tapitti meitä puron toisella puolella.

IMG_3058

Iltapäivällä lähdettin käymään Telluridessä, tunnin ajomatkan päässä. Siinä toinen upea postikorttimainen pikkukylä. Kuulema Tom Cruisella ja Katie Holmesilla on siellä koti. Ei kyllä nähty heitä.
IMG_3066

IMG_1990

Huomenna matka jatkuu ainakin kohti Mesa Verdeä ja Monument Valleytä. Heippa!


Today was a great day. Black Canyon National Park, Ouray and Telluride. Could easily spend some months of the year here.

Cold Water Music

By Kung Fu Panda
Friday, July 2nd, 2010

Hola! Tänään oli aika action-packed-day. Ajettiin ainoastaan 400 kilsaa, ja koska lähdettiin heti aamulla aikaisin liikkeelle, ehdittiin tehdä kaikenlaista ennen kuin majoituttiin seuraavaan Motel 6:seen kahdeksan jälkeen illalla.

Ajomatka Denveristä eteenpäin oli hieno – mielettömät vuoret ja kaikin puolin hienot maisemat. Matkan varrelle osui Vailin hiihtokeskus, ja käytiin siellä väijymässä millaiselta näyttää ilmeisesti yksi Jenkkien kalleimmista hiihtokeskuksista. Ja olihan se siisti paikka, näin kesälläkin.

Seuraava ex tempore -pysähdys tehtiin Glenwood Springsissä, jonne jäätiinkin sitten useammaksi tunniksi. Paikka on tunnettu kuumavesilähteistä ja kaikenlaisesta ulkoilma-aktiviteeteista. Törmättiin yhteen paikalliseen palveluntarjoajaan, ja päätettiin lähteä kolme tuntia kestävälle opastetulle kumivenekoskenlaskulle. Oli aivan sairaan hauskaa! Hommassa ei pysynyt kuivana ei sitten millään, mutta aurinko lämmitti kivasti koko 30 kilometrin matkan. Ihan kuin oltaisiin matkattu Helsingistä Kirkkonummelle kumiveneellä :) Matkanteko oli suurimmaksi osaksi tosi iisiä, mutta välillä jouduttiin ihan kunnolla melomaan. Meillä oli todella hyvä ja asiantunteva opas, ja saatiin samalla aikamoinen annos historia- ja luonnontietoa alueesta. Alla olevista kuvista saa vähän käsitystä kyseisestä koskenlaskusta, pölöiltä näytetään ja kypärä on vinossa, mutta ei tässä niin tarkkoja olla.

Illalla ajettiin vielä tunnin matka Grand Junctioniin, josta jatketaan huomenna aamulla matkaa.

GOPR0196

GOPR0267

GOPR0213

Kuvat on otettu Matiaksen GoPro HD -kameralla.


What a action-packed-day! We left Denver behind us in the morning, first stop being Vail ski resort and second Glenwood Springs. We did some white water rafting there, man it was fun! The scenery was just amazing.

Run This Town

By Little Skipper
Thursday, July 1st, 2010

Meillä on kahdeksan eri kameraa mukana reissussa. Pojat suhtautuvat valokuvaamiseen asiaankuuluvalla vakavuudella. Kameroita on viritetty välillä myös auton ulkopuolelle (tästä lisää myöhemmin) ja jokunen kinokuvarullakin on jo kehitetty. Käykää katsomassa Iskon hienoja kuvia New Yorkista Flickristä.

NYC 20

NYC 10

kuvat Isko Salminen

Tulimme eilen illalla Denveriin Kansas Citystä. Ajomatkaa oli 950 kilometriä, mutta sukkelaanhan se meni, koska tie oli enimmäkseen viivasuoraa. Yhdessä vaiheessa navigaattori ohjasi ajamaan 650 kilometriä suoraan ennen seuraavaa käännöstä. Eilen illalla käytiin Denverin keskustassa syömässä reissun paras dinner italialaisessa ravintolassa.

Tänään suuntaamme Coloradon vuorille. Päivän määränpää ei ole ihan vielä selvillä, mutta huomiseen mennessä olemme ajaneet ainakin Grand Junctioniin ja Tellurideen. Muutama ääni on myös annettu Coorsin panimotehdas-kierrokselle. Luulen että tästä tulee hyvä päivä!


Check out Isko’s photos from New York in Flickr.

We arrived in Denver yesterday evening. The drive from Kansas City was smooth and fast. We don’t know yet what is today’s destination but some votes have been given to Coors brewery and Grand Junction. But no doubt lots of stops in the way because the views are supposed to be amazing. Tomorrow maybe Telluride. Who knows!

Interstate Love Song

By Little Skipper
Wednesday, June 30th, 2010

Nyt ollaan taitettu matkaa sellaisella vauhdilla että! Niagara Falls – Indianapolis ja nyt Kansas City. Kaksi ajopäivää ja 1650 kilometriä.

Niagaran putoukset saivat suut loksahtamaan auki. Päästiin väijymään niitä ihan läheltä Maid of the Mist -paatin kannelta, sen nimiset veneet ovat vieneet turisteja putouksien lähelle vuodesta 1846. Kastuttiin samalla läpimäriksi!
IMG_2839
IMG_2861
IMG_2848

Eilen aamulla kävimme tutustumassa hyvän ystävämme Rossin kotikaupunkiin Indianapolisiin, harmi vaan Ross on tällä hetkellä Suomessa. Menimme etsimään aamupalaa kaupungin keskustasta, toivoen että löytyisi paikka josta saisi muutakin kuin paahtoleipää ja rasvassa paistettua munaa ja pekonia. Sattumalta parkkeerasimme hotelli Hiltonin eteen ja Matiaksella välähti että mitä jos mentäis sinne aamupalalle! Ja niin me reissulaiset paineltiin sinne ja saatiin hyvä Continental Breakfast hedelmineen ja jugurtteineen. Eikä hintakaan poikennut normaalista aamupalasta. Hyvä Matias.

Päivällä saavuimme St. Lousiin Missourin osavaltioon. Yksi road tripin odotetuista kohokohdista oli nähdä Eero Saarisen suunnittelema Gateway Arch, joka kohoaa 192 metrin korkeuteen. Sitä katsellessa sai syystäkin tuntea suomalaista ylpeyttä, niin vaikuttava tuo muistomerkki on. Ja miten korkea! Halusimme tietenkin mennä katsoman sitä lähempää ja päästä korkeuksiin. Pisin turistijonotus pitkään aikaan. Kaaren korkeimpaan kohtaan pääsee pienillä viiden hengen sukkulahisseillä, (ei klaustrofobisille tai korkeanpaikan kammoisille) ja hissit vievät neljässä minuutissa ylös korkeuksiin, josta voi tiirailla ulos pikkuisista ikkunoista. Pretty impressing huh.
IMG_2929
IMG_2918
IMG_2913
IMG_2904

IMG_2919

St. Louisin jälkeen ajoimme illaksi Blue Springsiin lähelle Kansas Cityä. Taas yksi Motel 6. Yksi huone maksaa 47 dollaria ja on just niin amerikkalainen motelli kuin olla ja voi.

Vaikka olemme ajaneet pitkiä päivämatkoja, ei ajaminen tai kyydissä oleminen ole ollut raskasta tai tylsää. Päinvastoin. Sitä istutaan aamulla autoon ja voi vapaasti päättää miten päivän viettää – lukisko kirjaa, katsoisko elokuvia tai kuuntelisko musiikkia. Kerrankin on aikaa! Tankkaustauoilla vähän kahvia ja evästä (tosin ruokapaikat valtateiden varrella on pelkkää pikaruokaa) ja navigaattori näyttää oletetun saapumisajan. Tiet on suoria täällä keskellä peltoja ja meno ripeää. Tänään vielä ajetaan yksi pitkä legi, ja sitten ollaankin Coloradossa, jossa olemme suunnitelleet viettävämme vähän enemmän aikaa. Kalliovuoret kiinnostaa tätä porukkaa.

Tällaselle kulkupelillä taittuu matka. Wroom wroom!
auto


We are now in Kansas City! Man we have driven looong ways. Yesterday we visited Indianapolis, hometown of our good friend Ross. Too bad he was in Finland now! After Indiana we drove to St. Louis to see the Gateway Arch, that is designed by Finnish-American Eero Saarinen. We went all the way to the top and I warn you, it’s not for claustrophobic people or to those afraid of heigts. Our journey continues all the way to Denver today. These guys want to see some mountains!

You’re Gonna Go Far, Kid

By Kung Fu Panda
Monday, June 28th, 2010

Nyt ollaan tien päällä! Lähdimme sunnuntaina yhden aikaan päivällä suorittamaan roadtripin ensimmäistä etappia välillä Manhattan – Niagara Falls (Kanadan puolelle). Automme on Dodge Grand Caravan, tilava seitsemän hengen minivan, jossa kaikilla meillä on tosi lokoisat oltavat. Matkatavaratkin mahtuu hyvin. Isko otti ensimmäisen ajovuoron ja Matias toimii kartturina.

Reilu päivä New Yorkissa meni hujauksessa, mutta paljon ehdittiin nähdä. Jetlagi herätti koko porukan lauantai- ja sunnuntaiaamuina ennen aamuseitsemää. Lauantai-aamuna käveltiin Central Parkissa, käytiin Apple-kaupassa ja lounaalla Union Squaren kuulussa Shake Shackissa. Burgerit newyorkilaisittain! Iltapäivästä koluttiin Sohon kauppoja ja ihmeteltiin sitä missä vaiheessa amerikkalaisista on tullut futishullua kansaa. Ghana-USA -peliä seurattiin lähes jokaisessa baarissa. Käytiin myös Annan kanssa täydentämässä Bare Minerals -meikkitarpeet niiden omassa liikeessä.

Eilen aamulla otettiin hissi Rockefeller Centerin Top of the Rockiin. Oli aika pilvistä mutta näkymät olivat huikeat sieltä 67. kerroksesta!

Pojat on ottaneet paljon kuvia. Nettiyhteydet on vähän niin ja näin, ja tästäkin postauksesta jää vielä kuvat uupumaan. Palaillaan kuvien kanssa myöhemmin!

Edit: Tässä muutamia Matiaksen ottamia kuvia NYC:stä!
IMG_2770

IMG_2776

IMG_2756

IMG_2748


We have now completed the first leg of the roadtrip: Manhattan – Niagara Falls. The car picking up process at Alamo didn’t go as quickly as in Up in the Air -movie, but we were super happy with the result, Dodge Caravan minivan. I’d say our day and a half in New York was well spent. Waking up early, taking a walk in Central Park, checking out Apple store, lunch in Shake Shack burger joint at Union Square, Soho shopping…

  • You are currently browsing the archives for the road trip category.

Girls on the Wing

Blogia kirjoittavat identtiset kaksoset Kung Fu Panda ja Little Skipper. Kung Fu Panda viettää päivänsä hengaten Theo-vauvan kanssa, Little Skipper ahertaa levy-yhtiössä. Let's face it - kirjoitamme enimmäkseen omista puuhistamme, mutta blogissa vierailee myös koko extended familymme kavereista sukulaisiin. Kiinnostuksen kohteitamme ovat erityisesti musiikki, reissut, ruoka ja kaupungilla hengailu. Welcome to our life!
Contact:

  • Viimeisimmät kommentit:

    • BigSis: Bussisänky! Nyt ollaan kyllä asian ytimessä.
    • Kung Fu Panda: Katjuskainen pus!
    • Katja: Hieno sohva, sen verran kun siitä näkee:))
    • Little Skipper: Isko: Noni, samat levyt pyöriny meillä sitten junnuina! tosin veikkaan että sun levylautasella ei...
    • Little Skipper: Maikkeli: Niinpä näyttäis olevan! vaikka tosi lyhyt pätkä onkin. Wuf!
  • Arkisto

  • Osallistujat