Girls On The Wing

identtiset kaksoset jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi, vaikka äiti sitä kovasti toivoisi

Arkisto ‘road trip’ kategorialle

The Adventures of Rain Dance Maggie

By Little Skipper
Saturday, August 20th, 2011

Kalifornia-ikävä iskee harmillisen usein. Viimeksi eilen kun näin Red Hot Chili Peppersin uunituoreen videon “The Adventures of Rain Dance Maggie”. Video on yhtä kuin bändi – niin kaliforniaa kun voi vaan olla. Se kuvattiin Venicellä yhden rantatalon katolla heinäkuun lopussa. Voi että kun olisi ollut hienoa olla tuolla yleisössä kun video kuvattiin. Bändi näyttää myös aika hyvältä, varsinkin Anthony Kiedis (jopa kalapuikkoviiksineen)! Niin siistiä että bändi on taas takaisin, nyt kun viisi vuotta on kulunut edellisen albumin julkaisusta. Uusi levy I’m With You julkaistaan elokuun lopussa.

Tässä pari kuvaa kesältä 2010 Venicestä ja siitä lähistöltä. Oltiin tässä vaiheessa oltu reissussa lähes neljä viikkoa ja lähdössä samana iltana takaisin Suomeen.
IMG_2420
IMG_2422

IMG_2425

IMG_2427

IMG_2419

P1010901

Tämä kuva Annasta on kyllä aika vanha, otettu meidän ekalla yhteisellä Kalifornia-reissulla vuonna 2005!
DSC01989


I saw this new Red Hot Chili Peppers video yesterday and it really made me miss California, once again.. The video has such a cool Venice feel to it, I wish I could have been there watching them film it. Here’s also a few photos from and around Venice taken last summer.

Space And Time

By Kung Fu Panda
Wednesday, February 23rd, 2011

Viime kesän jenkkireissun muistot ehtivät jo vähän hälvetä kylmän talven aikana, mutta eilen koko reissu palautui todella hyvin mieliin, kun Matias sai vihdoin valmiiksi videon, joka kuvattiin matkamme aikana GoPro-kameralla. Kiitos Matias, hienoa työtä!

This is a timelapse edit of our roadtrip from New York to Cardiff-By-The-Sea (San Diego). It’s been filmed in 9 days with GoPro HD placed on top of the windshield with suction cup mount.

We flew from Finland to New York, took a rental Dodge Grand Caravan, drove to Niagara Falls, Indianapolis, St. Louis, Kansas City, Denver, Grand Junction, Montrose, Ouray, Telluride, Durango, Monument Valley, Grand Canyon, Las Vegas and ended our trip to Cardiff-By-The-Sea, Ca.

Roadtrip across America, Nyc to San Diego with Go Pro HD from Matias Konttinen on Vimeo.

Chasing Cars

By Kung Fu Panda
Friday, July 9th, 2010

Takana 5 828 km ajoa, 10 ajopäivää. Saavuimme perille määränpäähäämme (Cardiff By The Sea, Kalifornia) aikataulun mukaisesti tiistaina 6.7.2010. Kuten alunperin epäilimmekin, alkuperäinen matkasuunnitelmamme tulisi muuttumaan matkan varrella. Ja hyvä niin, esim. Coloradossa oli sen verran hienoja paikkoja, että haluttiin viettää siellä enemmän aikaa. Ja toisaalta, saavumme viimeiselle etapillemme Las Vegasiin päivää aikataulusta edellä, ja vietimmekin siellä kaksi yötä yhden sijaan.

Huomattiin, että automatkustus Amerikassa on tosi kätevää. Hotelleihin ei juurikaan tarvitse tehdä etukäteisvarauksia, me ainakin löysimme joka yöksi majapaikan ongelmitta. New Yorkia ja Las Vegasia lukuunottamatta emme yöpyneet keskustan hotelleissa ollenkaan, vaan jäimme aina noin 20 km kaupungin ulkopuolelle moottoritien varteen.

IMG_1918

Seuraavassa kuvassa (tai linkissä) näkyy reittimme pysähdyksineen aika tarkalleen. Tiesimme etukäteen, että autossa istumista tulee olemaan älyttömän paljon, mutta reissun edetessä huomasimme, että matkanteko ei ollutkaan laisinkaan rankkaa puuhaa. Tilava ja hyvä auto oli yksi tärkemmistä tekijöistä, asiaa auttoi myös hyväkuntoiset tiet lähes koko reitin ajan, sekä tietty hyvä seura :)

Bensa oli aika paljon edullisempaa kuin Suomessa. Tankattiin 10 kertaa, yhteensä 510 dollarin edestä (83€/hlö). Majoitukset vaihtelivat välillä Kansas Cityn 13€/hlö – Manhattan 50€/hlö, tehden yhteensä 300€/hlö. Autonvuokraus puolestaan oli 290€/hlö.

View Larger Map

Viimeiset pari päivää ollaan otettu iisisti meidän Cardiffin majapaikassa, talo on siis sama, jossa oltiin viime kesänä. Heti ensimmäisenä iltana Maikkel tuli hengaamaan meidän kanssa ja toisena päivänä tavattiin myös Johanna ja paikallinen kaverimme Anthony ja Matias kävi moikkaamassa kaveriansa Jussia tässä lähellä. Käytiin myös vaihtamassa iso auto kahteen vähän “pienempään” menopeliin (Jeep Grand Cherokee ja Dodge Ram) helpottamaan elämää (ja surffilautojen kuljettamista) Cardiffissa. Tänään saadaan seuraa Los Angelesista, kun perhetuttumme Caity ja Andrew ajavat parin tunnin matkan tänne etelään. Las Vegasin kuumuus vaihtui harvinaisen viileään kalifornialaissäähän, kattoterassihengailun sijaan ollaan käyty katsastamassa kaikki meidän suosikkiostospaikat lähettyvillä. Isko ja Matias ovat käyneet surffaamassa joka päivä ainakin kerran, vesi on kuulema lämmintä! Aurinkoista säätäkin on uutisten mukaan tulossa. Tekemisen puutetta ei varmasti tule olemaan: jossain sopivassa välissä tehdään parin päivän matka Santa Monicaan, Ville palaa ensi viikolla Helsingistä San Diegoon, paljon suosikkiravintoloita, joissa halutaan käydä…

Ai niin, heti ensimmäisenä päivänä kun oltiin asetuttu aloillemme Cardiffiin, tehtiin kunnon kotiruokaa – makaroonilaatikkoa. Maistuipa hyvälle kaikkien tienvarsiravintoloiden jälkeen!

We made it to our final destination – Cardiff By The Sea, California – yey! 3621 miles in 10 days. The driving wasn’t as hard as it could’ve been, it was actually quite convenient. We had good drivers, a good car and of course good company. We didn’t have any trouble finding accommodation along the way, there were always some roadside motels that had vacancy and didn’t require advance reservation. We can easily recommend roadtripping in America to everyone interested!

The last few days we’ve just been hanging out in Cardiff. The weather is exceptionally cool at the moment but it seems that in a few days we get to take advantage of our roof top terrace. Meanwhile, there’s plenty to do here – friends to meet, good restaurants, cool shopping, a few day trip to Santa Monica…

Waking Up In Vegas

By Kung Fu Panda
Tuesday, July 6th, 2010

Ollaan kuultu iloisia uutisia siitä, että Suomessa on helle. Niin on täälläkin. Illallakin huijaamatta 35 astetta lämmintä. Aika on saatu hyvin kulumaan Vegasissa, vaikka onhan tämä ihan älyttömän hektinen paikka. Ihmisiä on niin paljon joka puolella, että välillä tulee vähän äitiä ikävä! (Mamalle pus).

n673478722_926263_5168

n677051312_762670_2455

n677051312_762668_1823

n673478722_926268_7214

n673478722_926266_6379

n673478722_926265_5850

n673478722_926262_4196

DSC_0361

Ylläolevat kuvat Jan Lydman

IMG_2212

Ei ollut pelionnea matkassa.
IMG_2217
IMG_2227

4th of July vietettiin perinteisesti siis Amerikassa, taitaa olla meillä 6. kesä putkeen (ollaan pikkasen kaavoihin kangistuneita…)

P1010669

Aikalailla samanlainen kuva kuin seuraava otettiin vuosi sitten. Lomalla ollaan, jee!

P1010671

4th of July in Las Vegas. Can’t complain!

Such Great Heights

By Kung Fu Panda
Tuesday, July 6th, 2010

Tässä kuvia Grand Canyonilta.

IMG_4554
IMG_4525
IMG_4516
IMG_4515
IMG_4486
IMG_4485

Kuvat Isko Salminen

Tänään koettiin Grand Canyon, voi että mitkä maisemat sielläkin! Kamerat räpsyivät kaikilla ja kuvia laitetaan tulemaan blogiin pian.

Tähän väliin vielä muutama kuva matkan varrelta – Vailista – oli sen verran söpö hiihtokylä.

IMG_1929
IMG_1941
IMG_1940
DSC_0008

Saavuttiin kuuden aikoihin Las Vegasiin, ja nyt lähdetään pyörimään muutaman muun turistin sekaan Stripille. Nevada tänään, Kalifornia ylihuomenna!


Today was a big day again – we spent the day in Grand Canyon. More about it later. Here’s a few shots a couple of days ago when we visited Vail. I thought it was a cute little alpine village.
Tonight and until Tuesday it is Las Vegas. Now we’re off to see what this city has to offer us.

  • You are currently browsing the archives for the road trip category.

Girls on the Wing

Blogia kirjoittavat identtiset kaksoset Kung Fu Panda ja Little Skipper. Kung Fu Panda viettää päivänsä hengaten Theo-vauvan kanssa, Little Skipper ahertaa levy-yhtiössä. Let's face it - kirjoitamme enimmäkseen omista puuhistamme, mutta blogissa vierailee myös koko extended familymme kavereista sukulaisiin. Kiinnostuksen kohteitamme ovat erityisesti musiikki, reissut, ruoka ja kaupungilla hengailu. Welcome to our life!
Contact:

  • Viimeisimmät kommentit:

    • Biusi: varsinaisia pallopäitä kyllä. Mun leikkikoulukuvat taitaa olla äitillä ja iskällä. Jotain vanhoja kuvia katoin...
    • Little Skipper: Biusi: joo mäkin muistan ne Mimmin tekemät neuleet, tais kyllä olla liilat. Just selasin vanhoja...
    • Biusi: Oi, mä niin muistan teidät tommosina :) muistan et teillä oli hienot siniset neuleet missä oli joku veneen...
    • Kung Fu Panda: Kiitos Minni! Näin mäkin uskon, kivaa vaihtelua varmasti vaikka olen viihtynyt hyvin kotonakin. Mutta...
    • Minni: Wow! Tsemppiä :) On varmasti kivaa vaihtelua kotiäiteilyyn ja hoitokuvio kuulostaa mahtavalta!
  • Arkisto

  • Osallistujat