Girls On The Wing

identtiset kaksoset jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi, vaikka äiti sitä kovasti toivoisi

Arkisto ‘New York’ kategorialle

Run This Town

By Little Skipper
Thursday, July 1st, 2010

Meillä on kahdeksan eri kameraa mukana reissussa. Pojat suhtautuvat valokuvaamiseen asiaankuuluvalla vakavuudella. Kameroita on viritetty välillä myös auton ulkopuolelle (tästä lisää myöhemmin) ja jokunen kinokuvarullakin on jo kehitetty. Käykää katsomassa Iskon hienoja kuvia New Yorkista Flickristä.

NYC 20

NYC 10

kuvat Isko Salminen

Tulimme eilen illalla Denveriin Kansas Citystä. Ajomatkaa oli 950 kilometriä, mutta sukkelaanhan se meni, koska tie oli enimmäkseen viivasuoraa. Yhdessä vaiheessa navigaattori ohjasi ajamaan 650 kilometriä suoraan ennen seuraavaa käännöstä. Eilen illalla käytiin Denverin keskustassa syömässä reissun paras dinner italialaisessa ravintolassa.

Tänään suuntaamme Coloradon vuorille. Päivän määränpää ei ole ihan vielä selvillä, mutta huomiseen mennessä olemme ajaneet ainakin Grand Junctioniin ja Tellurideen. Muutama ääni on myös annettu Coorsin panimotehdas-kierrokselle. Luulen että tästä tulee hyvä päivä!


Check out Isko’s photos from New York in Flickr.

We arrived in Denver yesterday evening. The drive from Kansas City was smooth and fast. We don’t know yet what is today’s destination but some votes have been given to Coors brewery and Grand Junction. But no doubt lots of stops in the way because the views are supposed to be amazing. Tomorrow maybe Telluride. Who knows!

Empire State of Mind, Pt. 2

By Little Skipper
Saturday, June 26th, 2010

Terveiset New Yorkista!

Matka aloitettiin skoolaamalla Jannen kunniaksi Helsinki-Vantaalla.
P1010634

Perjantaiaamuna herättiin mökin parvelta, lauantaiaamuna näkymä olikin tällainen.
photo-5

Onnistuttiin löytämään todella hyvä ja edullinen hotelli East Villagen tienoilta mainiolta paikalta. Hyvin nukutun yön jälkeen oltiin kaikki pystyssä jo ennen seitsemää, ja kohta lähdetään käppäilemään kaupungille.

We’re in New York! The first stop on our road trip.

Flying High

By Little Skipper
Monday, December 28th, 2009

New York on nyt jätetty taakse tältä erää. Heräsimme klo 03.00 kolmen tunnin yöunien jälkeen ja otimme taksin La Guardian kentälle. Meitä ohjeistettiin olemaan kentällä kolme tuntia ennen koneen lähtöä eli 03.30, ihan kiva mutta koko check-inn aukesi vastas neljältä ja turvatarkastus puoli tuntia sen jälkeen. US Airways sai nyhdettyä meiltä hyvän tukun rahaa – jokaisesta matkalaukusta joutui pulittamaan parikymppiä (minäkin vaikka mulla oli vain yksi normaali matkalaukku) ja surffibägistä lentoyhtiö teki vielä mojovamman tilin. Mutta matkaan päästiin ja nyt istutaan Charlotten kentällä North Carolinassa odottamassa jatkolentoa San Joseen, Costa Ricaan.
Matias
donuts
photo
Poimin tällaisen kaverin mukaan kentältä, tuliaisen saaja osaa varmasti tätä odottaa;)
GOPR0018
Kävimme eilen kameraostoksilla tavaratalon kokoisessa valokuva/elektroniikkakaupassa. B&H Photo on juutalaisten pitämä (en ole ikinä nähnyt niin monta kipa-hattupäistä ihmistä samassa paikassa!) kauppa, jossa ostoprosessi ja tehokkuus on ihan omassa luokassaan. Tuotteet kulkevat tilaustiskiltä kassalle katossa roikkuvilla kiskoilla. Mitään sieltä ei varmasti kähvelletä, ostokset tulevat “narikkaan” sen jälkeen kun ne on maksettu kassalle. Alla uutuutemme, Canon G11 ja Matiakselle keskikoon venäläinen Holga-filmikamera. Muun muassa niillä räpsyteltiin eilen, kun käveltiin varmaan maratonin verran. Brooklyn Bridge, Brooklyn Heights, 5th Avenue, Broadway, kymmenittäin katuja ristiin rastiin, puuh ja vaikka mitä. Aurinko paistoi ja oli ihana keväinen ilma, toisin kuin toissapäivänä jolloin satoi kaatamalla lähes koko päivän. Eilen ja lauantaina kadut olivat niin täynnä ihmisiä, että iltapäivällä oli jopa vaikea päästä eteenpäin. Ihmisiä, autoja, vilinää, hengästyttävän hektistä. Luultavasti aikamoinen kontrasti siihen mitä Costa Ricassa on odotettavissa!
GOPR0020
GOPR0012
IMG_1522
GOPR0003
GOPR0009
IMG_1508

New York Strait Talk

By Little Skipper
Saturday, December 26th, 2009

Jouluterveiset New Yorkista! Täällä on valkoinen joulu ensimmäistä kertaa vuoden 2002. Joulu katsotaan täällä valkoiseksi, jos Central Parkissa on yli 2″ (5 cm) lunta, ja niinhän siellä eilen oli. Aloitettiin jouluaamu kävelyllä Central Parkissa ja voi veljet että puiston pieni eläintarha teki tämän Madagascar-elokuvan ystävän iloiseksi. Tuntui kuin olisin astunut suoraan elokuvan kohtauksiin. Näimme pingviinejäkin!
IMG_1296
IMG_1287
IMG_1285
Sama ilon tunne täytti minut kun astuimme sisään Grand Central Terminaliin, jossa “kuvattiin” yksi Madagascarin tärkeistä kohtauksista.
IMG_1411
Marty-seepra lähdössä karkuteille Connecticutiin.

(kuva lainattu)

Vesihöyryä kumpuaa kaikista mahdollisista viemäreistä ja aukoista.
IMG_1259
Kävimme lounaalla periamerikkalaisessa dinerissa.
IMG_1370
IMG_1346
Battery Park. Ylläoleva lautta on matkalla Staten Islandille. Huomaa alla lokin takana pilkottava Vapaudenpatsas. Päädyttiin ihailemaan sitä kaukaa, taitaa olla nimittäin aikamoinen turistirysä!
GOPR0152
IMG_1394
Flatiron Building
IMG_1402

Halusimme nähdä kaupungin yläilmoista, ja valitsimme ruuhkaisen Empire State Buildingin sijaan Rockefeller Centerissä olevan Top of The Rockin. Ilta oli sateinen ja kolea, mutta näkymät huikeat.

IMG_1434
Oli itse asiassa aika hyvä, että eilen olivat lähes kaikki kaupat kiinni. Ei tullut mulle shoppailuhoukutuksia:) Tuli käveltyä ja katseltua nähtävyyksiä koko päivän, Central Parkista Manhattanin eteläkärkeen Battery Parkiin. Kaupunki on yhtä jouluruuhkaa, väkeä paljon enemmän kuin syyskuussa kun olimme täällä, mutta sehän ei ole mikään yllätys.

Nyt on aamu, lähdemme kaupungille kartta täynnä merkintöjä!

Empire State Of Mind

By Kung Fu Panda
Thursday, November 12th, 2009

New Yorkin reissusta on sen verran vähän aikaa, että muistot matkasta pyörivät vieläkin lähes päivittäin mielessä. Senpä takia ei ole ollut kovin vaikeaa fanittaa tätä Jay-Z:n ja Alicia Keysin uutta sinkkua “Empire State Of Mind”. Biisi on ylistys kummankin artistin kotikaupungille. He esittivät biisin asiaankuuluvassa ympäristössä pari viikkoa sitten – Yankee Stadiumilla. Tätä live-esitystä ja musavideota katsellessa ei voi kuin haaveilla pääsevänsä pian takaisin kaupunkiin! Saaran ja Matiaksen seuraavaan reissuun joulun tienoilla kuuluukin useamman päivän stoppi New Yorkissa, taidan olla vähän kade.

“In New York
Concrete jungle where dreams are made of
There’s nothing you can’t do
Now you’re in New York
These streets will make you feel brand new
Big lights will inspire you
Let’s hear it for New York…”



Ai että olisi hienoa jos Big Sis yllättäis joku päivä soittamalla tän biisin pianolla samalla lailla kun Alicia Keys…

nyc

Our birthday trip to New York being still on top of my mind, I’m sure you can imagine why I fell in love with this song instantly. Empire State Of Mind by Jay-z and Alicia Keys – both of these videos are great! A prelude to New York, lovely! Only wish I could go back there sometime soon. Saara and Matias are actually going to New York for a few days around Christmas, I’m so jealous!!

Life in Technicolor

By Little Skipper
Thursday, September 24th, 2009

Olipa reissu! Hyvin päästiin kotiin koko porukka, tytöt nukkua pössöttivät koko lennon ajan, mutta kyllä sitä vähän koomassa ollaan oltu itse kukin tässä viimeiset pari päivää.

Seuraavaksi vielä vähän tunnelmia New Yorkista. Huomatkaa erityisesti porraskuva – eivät ole mitkä tahansa portaat, vaan Carrie Bradshawn:) Yhdessä kuvassa Times Squaren Hard Rock Cafesta ostettu nalle, lahjan saaja ei ole sitä itsekään vielä nähnyt, joten pilaamme tässä samalla jo yllätyksen…

Hetken vielä muistelen New Yorkia, huomenaamulla suuntaan Norjan vuonoille viikonlopuksi. Vaikka kyseessä on työmatka, ei olla tylsässä konferenssihotellissa, vaan ennakkotietojen mukaan kivassa hiihtokeskusresortissa. Kuulostaa lupaavalta!

IMG_4789

IMG_4916

IMG_4923

city

IMG_4930IMG_2345

IMG_4758

mimmitaulu

DSC00028

DSC00035

DSC00122

DSC00124

The big 3-0!

We arrived in Helsinki early Tuesday morning. These few days have been a bit blurry.. We are really happy with the trip, it was a success! Tomorrow morning I’m off to Norway with my colleagues – it’s going to be work combined with some fun, I hope!

  • You are currently browsing the archives for the New York category.

Girls on the Wing

Blogia kirjoittavat identtiset kaksoset Kung Fu Panda ja Little Skipper. Kung Fu Panda viettää päivänsä hengaten Theo-vauvan kanssa, Little Skipper ahertaa levy-yhtiössä. Let's face it - kirjoitamme enimmäkseen omista puuhistamme, mutta blogissa vierailee myös koko extended familymme kavereista sukulaisiin. Kiinnostuksen kohteitamme ovat erityisesti musiikki, reissut, ruoka ja kaupungilla hengailu. Welcome to our life!
Contact:

  • Viimeisimmät kommentit:

    • Biusi: varsinaisia pallopäitä kyllä. Mun leikkikoulukuvat taitaa olla äitillä ja iskällä. Jotain vanhoja kuvia katoin...
    • Little Skipper: Biusi: joo mäkin muistan ne Mimmin tekemät neuleet, tais kyllä olla liilat. Just selasin vanhoja...
    • Biusi: Oi, mä niin muistan teidät tommosina :) muistan et teillä oli hienot siniset neuleet missä oli joku veneen...
    • Kung Fu Panda: Kiitos Minni! Näin mäkin uskon, kivaa vaihtelua varmasti vaikka olen viihtynyt hyvin kotonakin. Mutta...
    • Minni: Wow! Tsemppiä :) On varmasti kivaa vaihtelua kotiäiteilyyn ja hoitokuvio kuulostaa mahtavalta!
  • Arkisto

  • Osallistujat