Girls On The Wing

identtiset kaksoset jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi, vaikka äiti sitä kovasti toivoisi

Arkisto ‘Style’ kategorialle

Get Back (Asap)

By Kung Fu Panda
Wednesday, February 1st, 2012

En olisi tätä itsestäni uskonut vielä muutama kuukausi sitten, mutta here we go… mä menen töihin ensi viikolla! Kääk! How did this happen? Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että olispas kiva vaihteeksi mennä töihin. Mutta Theo on kuitenkin vielä niin pieni, että en ole vielä valmis palaamaan täysillä työelämään. Pohdimme tätä kuviota perhepiirissä hetken (päivän!), ja ratkaisu löytyi tosi läheltä. Meidän äitipuoli on vuorotteluvapaalla omasta työstään vielä hetken aikaa, ja hän tarjoutui hoitamaan Theoa pari kuukautta. Mä ilmoitin duuniin, että jos siellä olisi mulle pariksi kuukaudeksi hommia, niin olisin käytettävissä. Ja löytyihän sieltä, joten ensi maanantaista pääsiäiseen asti mä olen päivät töissä. Aikamoista vaihtelua siis mun arkeen – voin hetkeksi heittää hyvästit kaupunkiluuhailuun ja kahvitteluun keskellä päivää. Koska ihan vapaaehtoisesti vaihdan hetkeksi tämän leppoisan arjen aika toisenlaiseen, ehkä uskotte, että tykkään mun projektipäällikön duunista aika paljon :) Tulen varmasti päivisin ikävöimään Theoa tosi paljon, mutta uskon, että me kaikki selvitään tämä pari kuukautta. Theo saa kuitenkin olla päivät kotona hänelle tosi tutun ihmisen kanssa, ja in no time pari kuukautta on jo ohi ja sitten me taas vietetään Theon kanssa päivät kahdestaan niin kuin tähänkin asti. Ja onpahan sitten taas hetken aikaa vähän enemmän rahaa käytössä kuin kuukausittainen kotihoidon tuki ja lapsilisä…

Sitten vielä hieman turhamaista pohdintaa.. mä aloin tietysti stressaamaan, että mitä ihmettä mä laitan päälle töihin? Kaivoin eilen kaapinperältä kaikki mun vanhat duuniluottovaatteet ja testasin niitä, mutta yksikään niistä vaatekappaleista ei vaan enää tuntunut eikä näyttänyt hyvältä päällä. No, onneksi nyt on vielä alesesonki. Marssin siis eilen Saara makutuomarinani Kampin kauppakeskuksen Companys-liikkeeseen, josta löytyikin hyvät setit housuja ja toppeja mix n’ match -tyyliin 70% alennuksella. Ei kovin paha, jos Tigerin housujen hinnaksi jää parikymppiä.

Et sellaista tällä kertaa!

Big changes are coming our way next week… I’m going back to work starting Monday the 6th! But only for two months. For a while now I’ve been thinking it would be nice to work again. I’m not ready to leave Theo for daycare for good yet but we found a perfect solution – our step mom has some time off from her job and she will be taking care of Theo while me and Janne are at work. My job as a project manager allows this kind of a short job stretch.

I guess at least every woman can identify the problem that comes with work place where you can not dress up casual. What to wear?! Luckily the sale season is still on and I found some pretty nice clean cut clothes with a 70% sale tag on.

Chain Hang Low

By Kung Fu Panda
Wednesday, June 15th, 2011

Onpas taas tullut luuhattua kaupungilla. Olin jo tuossa viikon verran ihan hukassa kun BigSis oli reissussa, eikä hänestä saanut sitä lähes päivittäistä pullakahviseuraa (oon ihan addiktoitunut pullaan, sitä tai jotain muuta vastaavaa on saatava vähintään kerran päivässä). Nyt BigSis on taas onneksi takaisin maisemissa.

Tyypillä on tässä sellainen blogipousaus-asento ettei paremmasta väliä!

IMG_2710

Oltiin eilen Aleksin Wayne’s Coffeessa, mentiin sinne vaikka se on jotenkin aika ankea kahvila (ja kallis laatuunsa nähden!). Onneks kuitenkin oli muuten mukavaa!
IMG_2711

Tänään tsufeteltiin Stokkalla. Siellä on tietty paljon eri kahviloita, mutta jos haluaa vaan kahvia (ja tosi hyviä voisilmäpullia), on yksi paikka ylitse muiden.
IMG_2713

Another great day hanging out in Helsinki with BigSis and Theo.

Sidewalks

By Kung Fu Panda
Monday, June 6th, 2011

Ihastuin TOMS-merkin kenkiin pari vuotta sitten Jenkki-reissun aikana. Ostin tuolloin ensimmäisen parini, enkä ole käyttänyt sen jälkeen lämpimillä säillä juuri muita kenkiä. TOMSit sopivat ainakin mun jalkaan tosi hyvin, ovat tosi kevyet ja vaikka pohja on ohut, kestävät ne pidemmänkin matkan tallustelun.

Vaikka hyväntekeväisyys ei ole ollut ykköskriteerinä mun kenkäostoksissa, on hauska tietää, että näiden kenkien hankkimisella sitä oikeasti saa jotain hyvää aikaiseksi: “With every product sold you purchase, TOMS will help a person in need”. Kyseinen kenkäfirma lahjoittaa yhden kenkäparin jokaista ostettua paria vastaan kenkiä vailla oleville lapsille ympäri maailmaa. Kenkäpareja on myyty yli miljoona sitten vuoden 2006, eli aika moni lapsi on saanut itselleen kengät.

Saara ja Laurakin fanittavat näitä kenkiä. Tässä osa meidän TOMS-kokoelmasta, näiden lisäksi meiltä taitaa löytyä ainakin yhdet vihreät, valkoiset ja sinivalkoraidalliset parit. (Arvatkaa vaan muuten onko kätevää, kun meillä kolmella on about sama kengännumero?!). Ollaan ostettu kaikki kengät Jenkeistä, paitsi kuvassa näkyvät punaiset. Ne ovat mun uusin hankinta, vielä ihan korkkaamattomat. Löysin ne pienestä vaatekaupasta Punavuoresta, siellä oli muutama viime kesältä myymättä jäänyt pari 30% alennuksella, joten sain kengät melkein samaan hintaan kuin Amerikasta ostettuina. Tämä kyseinen vaatekauppa ei kuulema hanki TOMSeja enää valikoimiinsa, mutta Helsingistä niitä löytyy ainakin The Greendress -kaupasta (taitavat kyllä olla siellä aika arvokkaita).

IMG_2478

I love TOMS shoes, luckily we (Saara, Laura and myself) own a few pairs of them.

Wait Til You See My Smile

By Kung Fu Panda
Saturday, August 28th, 2010

Minä ja Saara ei olla ainoat samikset meidän perheessä. BigSisillä ja Saaralla oli tänään kaupungilla keskenään aika samanlainen tyyli ainakin huiveissa ja silmälaseissa ja vähän takeissakin.
28082010217

Ei juurikaan muuta uutta raportoitavaa, oli aika perushengailulauantai cityssä :)

Me and Saara are not the only lookalikes in our family, at least style-wise. Here’s BigSis & Saara in the city today, just a normal pretty little Saturday.

Keep On Walking

By Kung Fu Panda
Sunday, May 9th, 2010

Näin kaupan hyllyllä kengät, jotka oli mun mielestä niin siistit, että mun oli pakko ostaa ne. Äiti ei ollut ihan samaa mieltä, sen mielestä ei ole mitään järkeä ostaa kenkiä, jotka on jo valmiiksi likaisen näköiset. Mama on varmaan oikeassa, mutta onneksi ei tartte kysyä äitiltä lupaa.

Tässä Matiaksen ottama muotiblogikuva mun “ihanuuksista”.
IMG_0609

I have a new pair of shoes. I think they’re pretty cool.
Photo taken with iPhone QuadCamera application.


Stay Together

By Little Skipper
Wednesday, October 28th, 2009

Uskokaa tai älkää, Annalla ja mulla on omat vaatekaapit ja loppujen lopuksi aika harvoin lainaillaan toistemme vaatteita. Jos meidät lapsina puettiin samanlaisiin vaatteisiin, meidät erotti väreistä – Annalla oli punaista, Saaralla sinistä. Seitsenvuotislahjaksi saadut pyörät saivatkin meidät hämilleen: mä sain punaisen Ponin ja Anna sinisen. Siinä huomasi lapsi olevansa kaavoihin kangistunut kun oikeasti mietin, että onko äiti ja isä sekoittaneet lahjat. Äidille iso kiitos siitä, että vaatevarastomme ei ollut toistensa kopioita niinkuin usein kaksosilla näkyy olevan.

Jos pitäisi nimetä joku asia, jossa meidän tyylit nykyään menevät yksiin, se on korut ja kellot. Tämän on huomanneet myös läheisemme, joilta saatiin lahjaksi merkitykselliset nahkaremmit (kiitos Liina!) ja käsikorut (kiitos Pirre & co!). Nixon-kellot on ostettu eri vuosina San Diegosta.
hands

Believe it or not, Anna and I have our own wardrobes. We do lend from each other from time to time, but really not that often. If we were dressed the same as kids, you could tell us apart by colors: Anna wearing red, Saara blue. No wonder that our little minds were somewhat confused when I got a red bike for our 7th birthday and Anna got the blue one. Thanks to our mom we were not copies of each other clothes-wise, like you often see with twin kids.

If there’s one similarity in our styles as adults, that would be jewerly and watches.

  • You are currently browsing the archives for the Style category.

Girls on the Wing

Blogia kirjoittavat identtiset kaksoset Kung Fu Panda ja Little Skipper. Kung Fu Panda viettää päivänsä hengaten Theo-vauvan kanssa, Little Skipper ahertaa levy-yhtiössä. Let's face it - kirjoitamme enimmäkseen omista puuhistamme, mutta blogissa vierailee myös koko extended familymme kavereista sukulaisiin. Kiinnostuksen kohteitamme ovat erityisesti musiikki, reissut, ruoka ja kaupungilla hengailu. Welcome to our life!
Contact:

  • Viimeisimmät kommentit:

    • Biusi: varsinaisia pallopäitä kyllä. Mun leikkikoulukuvat taitaa olla äitillä ja iskällä. Jotain vanhoja kuvia katoin...
    • Little Skipper: Biusi: joo mäkin muistan ne Mimmin tekemät neuleet, tais kyllä olla liilat. Just selasin vanhoja...
    • Biusi: Oi, mä niin muistan teidät tommosina :) muistan et teillä oli hienot siniset neuleet missä oli joku veneen...
    • Kung Fu Panda: Kiitos Minni! Näin mäkin uskon, kivaa vaihtelua varmasti vaikka olen viihtynyt hyvin kotonakin. Mutta...
    • Minni: Wow! Tsemppiä :) On varmasti kivaa vaihtelua kotiäiteilyyn ja hoitokuvio kuulostaa mahtavalta!
  • Arkisto

  • Osallistujat