Tänään oli viimeinen lomapäivämme Annecyssä. Huomenna lähdemme aamukahdeksalta kohti Geneven lentokenttää ja olemme alkuillasta kotona, jos vain aikataulut pitävät paikkaansa. On ollut hieno viikko. Harvoin tulee vietettyä näin tiiviisti aikaa ystävien kanssa. Katja ja Anssi ovat olleet todella vieraanvaraisia kuten aina ja me ollaan Theon kanssa oikeasti voitu olla ihan ihan kuin kotonamme.
Ehdimme viikossa näkemään uusia paikkoja, kuten alppikylät La Clusaz ja Chamonix. Viihdyimme hyvin myös jo viime reissulta tutuksi tulleissa maisemissa, eli Annecy-järven rannalla ja tietenkin Annecyn kaupungissa. Vaikka olemme joka päivä olleet jossain päin menossa, on meillä kuitenkin ollut koko ajan ihan rauhallinen ja kiireetön meno. Ei kai sitä lapsen kanssa muutenkaan voisi olla. Theo on pärjännyt koko reissun ajan älyttömän hyvin ja hän on ollut reipas ja hyväntuulinen pikku matkalainen, kuten kuvista varmaan välittyykin. Juuri alkanut vierastaminen on tosin vaatinut minulta ja muilta vähän hermoja, sillä pikkutyyppi ei diggaile, jos minä poistun näkyviltä. Mutta hyvin me ollaan pärjätty ja toivottavasti päästään Katjan ja Anssin vieraaksi joskus toistekin taas!








































