Näin alkaneen vuoden kunniaksi ajateltiin tehdä pieni katsaus vuoteen 2009.

Tammikuussa Saara, Matias & co vastaanottivat uuden vuoden Pallaksella. Siellä oli vielä paljon kylmempi kuin Helsingissä on nyt!

Helmikuussa hienot ilmat jatkuivat Helsingissä, ja silloin kelpasi tehdä kävelylenkkejä Kaivarin rannassa.

Olimme maaliskuussa Teneriffalla isoisän kanssa. Oli kaikin puolin tosi kiva reissu, mutta aurinko olis saanut paistaa muulloinkin kun just tämän kuvan ottamisen aikaan.

Tahkon pääsiäistä voi kutsua jo perinteikkääksi, koska ollaan koettu se noin 10 vuotta putkeen. Näin myös viime huhtikuussa ja eiköhän me sinne lähdetä taas tänäkin pääsiäisenä.

Toukokuussa juhlittiin äitienpäivää. Me lauletaan äidille onnittelulauluna aina Antti Tuiskun "Yritä ymmärtää", oli kyse äitienpäivästä tai hänen syntymäpäivästä. Miksi juuri tuo biisi - en ole ihan varma, mutta se lähti yhdestä äitienpäivästä noin viisi vuotta sitten. Kaunis toukokuinen sunnuntai-aamu ja meitä vähän väsytti edellisillan hippailun jälkeen. Saatiin sitten idea biisistä kun astuttiin äidin ovesta sisään.

Kesäkuun lopussa koitti hartaasti odotettu kesäloma ja kolmen viikon matka Kaliforniaan. Tukikohtana Cardiff-by-the-Sea lähellä San Diegoa.

Se reissu jatkui heinäkuulle ja samalla suunnattiin myös pohjoisempaan - Anna ja Janne Los Angelesiin ja Saara, Isko ja Matias San Franciscoon ja Yosemiteen.

Meidän kesämökki on lähellä Helsinkiä. Olimme lähes koko kesäloman reissussa, joten elokussa oli kiva mökkeillä viikonloput ja välillä jopa arki-illat.

Viime vuonna ehkä turhankin moni meidän lomamatka suuntautui Amerikkaan (says mama), mutta why not! Tässä ollaan syyskuisessa New Yorkissa.

Lokakuussa juhlittiin kolmekymppisiä! Daddy with his girls. Isäkin oli täyttänyt pyöreitä edellisessä kuussa, meillä oli paljon juhlan aihetta

Marraskuun joka ikinen lauantaipäivä vierähti kaupungilla hengaten.

Joulukuu - family time.
Mitäköhän kivaa vuosi 2010 tuo tullessaan…? Toivottavasti kaikkea hyvää, sitä ainakin Skipper ja Panda toivottavat lukijoilleen :)
Here’s a short recap of our year 2009. There was a cold New Year in Lapland, sunny winter days in Helsinki, Tenerife with Grandpa, Easter in the slopes, Mother’s Day, vacations in the US, weekends at our summer house, birthdays, friends and family. Let’s see what 2010 has in store for us!