Tämä kolmen viikon loma on ollut mahtava seikkailu, joka on nyt päättymässä. Huomenna aamupäivällä lennämme San Diegosta Los Angelesin kautta Frankfurtiin ja lennon pitäisi olla Suomessa lauantai-iltana. Toivottavasti meillä on parempi tuuri kamojen kanssa kuin Annalla ja Jannella!
Nämä viimeiset pari päivää ovat kuluneet supernopeasti. Roadtrippimme hienoin ja surrealistisin hetki oli kun ajoimme iltayhdeksän jälkeen puolitoista tuntia Yosemiten serpentiinitietä Oakhurstiin. Ensin näimme kuinka aurinko laski Yosemiten vuorten taa ja sitten tuli pilkkopimeää, mutta haistoimme ja näimme savua. Savu tuli punapuiden kulottamisesta ja teillä luki “Managed fire” ja “Smoke on roadways” ja pyydettiin olla tekemättä paloilmoitusta. OK.
Eilen aamulla ajoimme Yosemiteen ja pojat pääsivät pulikoimaan aika hienoon uimapaikkaan vai mitä:
Matias hyppää, Isko kuvaa
Kartsamies hyppää, Matias kuvaa
Yosemite
Hophop!
Matka takaisin San Diegoon kesti noin kahdeksan tuntia ja pysähdyimme matkalla vain kaksi kertaa. Mä kinuin Starbucks-taukoa, mutta ensimmäisen pysähdyksen (klo 14 Oakhurstin Subwayssa) jälkeen kuskimme Isko ja kartturimme Matias pysähtyivät vain pakon edessä tankkaamaan Burbankin pikkuiseen Shelliin iltakuudelta (syy: aikataistelu navigaattorin antamaa arvioitua saapumisaikaa vastaan…) ja kahdeksan jälkeen olimme perillä. Pysähdyttiin Solana Beachin Rubio’siin syömään ja mä lisäsin pienen jännitysmomentin iltaan kun huomasin vasta puolen tunnin päästä että olin jättänyt käsilaukkuni ravintolaan. Huh ja phiu henkilökunta oli ottanut laukun talteen, mutta jouduin vähän palailemaan itseeni! Stupid me.
Matkan varrella nähtyä
Yövyimme nämä viimeiset pari yötä Johannalla ja Mikolla (tack & kiitos!!). Nyt on kaikki kamat pakattu – neljä matkalaukkua ja kaksi isoa lautabägiä, ja tilaa yhdessä matkalaukussa on vielä vaikka kuinka paljon! Olisikohan pitänyt shopata vähän enemmän;)
Tänään pojat kävi surffaamassa kuuluisassa surffispotissa Trestlesissä San Clementessä, joka kuulemma on ensimmäinen paikka jossa Amerikassa on surffattu, joskus 1920-luvulla. Pojat olivat luonnollisesti tästä innoissaan, ja kuhmuilla kun tulivat takaisin.
Trestles-ruuhkaa line-upissa
Minä ja Johanna käytiin vielä tekemässä mun viimeiset shoppailut (Big Sis mulla on sulle kengät!) ja ehdittiin olla hetki uima-altaallakin. Illalla käytiin syömässä korealaisessa Tofu House -ravintolassa. Ruoka oli hyvää, ilmeisesti myös korealais-taustaisten mielestä koska heitä oli siellä pilvin pimein. Eikös se olekin hyvän ravintolan merkki.
Nyt nukkumaan ja huomenna alkaa kotimatka! Bye bye San Diego, Hello Helsinki!
